On se vaan ihme "vekotin" tuo aurinko! On jo monena aamuna kutitellut nenänpieltä, kirpaissut silmää.. aurinko kun paistaa ilman verhoja suoraan sänkyyn! Siis tarkoittaa = sellaisille, joilla on aikaa, mahdollisuus tai pakko lojua sängyssä vähän pidempään, ilman kellonsoittoa.

Ja kukapa niitä verhoja ....

Ja ulkoa kun tulee sisään silmät jää pihalle. Lisää tätä, kesällä voi sitten jäädä vähän vähemmälle paahteelle.

Siis upeaa talvikeliä, vai olisiko kevätkeliä jo kuitenkin.

Pienessä vaiheessa on kuitenkin käyntiin lähtö, noin niin kuin yleisesti ottaen. Vielä kaipaa totuttelemista tuon valoisuuden suhteen. Mutta ihan selkeästi jo herättää, meikäläisenkin.

Mieli on hyvä, vaikka kaikki ei menekään ihan putkeen. Syksyllä ja talviaikaan tahtoo kärpäsistä tulla härkänen. Ja stressi lisääntyy tekemättömistä töistä. Nyt tuntuu siltä, että teksi vaikka mitä.... Niin. JOs vain kerkiäisi ja jaksaisi.... Puutarhasuunnittelu saa nyt vielä tosin odottaa, lunta on sen verran reilusti. Mutta kaikkea muuta kivaa....

Kaikenlaista uutta tapahtumaa, perheen piirissä ja vähän muuallakin on luvassa koko kesä/syyskaudelle.  Tosi kivaa aloitella kaikenlaisen mukavan kanssa, suunnittelu ja tekeminen.

Joskin, jos totta puhutaan, niin on sitten noita vähän vähemmän kivoja juttuja. Ja niillä pahuksilla on aina tapana liittyä terveyteen. Sekä toisten, että oman. Mutta ehkä niistäkin taas rimpuillaan kuiville,.... niinkuin tähänkin asti,.... joten kuten tai kokonaan. Positiivista on, että ainakin olemme saaneet omaan terveyskeskukseemme uuden lääkärin, erilaisen kuin ennen. Josko taas kerran vuodessa Silmänisku asiat etenevät parempaan suuntaan. Toivottavasti äskeinen ei ole pelkkä vitsi.

Mutta näillä eväillä mennään.

Eläköön kevät, vaikka huusholli näyttääkin tuhruiselta !

 

1268657214_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jääkarhu Saariselällä, 2010