Ihan selvästi siitä puuttuu melkein kaksi viikkoa? Nyt eletään jo loppupuolta toukokuusta ja vastahan me se "korkattiin". Kumma juttu.

Nyt täytyy ottaa jonkinlainen päivitys kaikkeen tekemiseen, jottei tämä päiväkirjanakin toimiva blogi ajaudu ihan hakoteille.

Ihan ensitöikseen on otettava tuo Hekkalin murheerryynin haaste vastaan.

Täytyy kyllä tähän väliin kertoa, että liikkeessä on oltu koko tämäkin aika! Ei siis makoiltu vaan. Ja kai sitä jotain on saanut aikaiseksikin. Ans kattoo nyt.

Tilkkukillan reissulla kävimme Humppilassa. Ensin käytiin ihastelemassa Tilkkkutexissä (on muuten Urjalan puolella, kai) kangaspaljoutta. Siis nettimyynnissä on todellakin vain osa. Aivan mahtava paikka vaikka vain ihan katsottavaksi. Niinkuin sieltä nyt selviäisi kankaisiin ja muuhunkin tilpehööriin hurahtanut ilman ostoksia. Pöh.

Käytiin me sitten kyllä lasitehtaan kiinteistössäkin. Sieltä löytyi muutakin kuin kahvila, pieniä mielenkiintoisia myymälöitä siis. Ja sitten naapurissa vielä kenkä"taivas". Sieltä itsellenikin lähti matkaan mustat juhlakengät. On näet ystävän tohtorinväitös tulossa! Sellaisiin juhliin harvoin pääseekään. Kesäkuun puolella on juhlat, mutta ennakkoon on hyvä varautua :)

No sitten on jonkin verran yritetty pitää puolia tuon julkisen terveydenhuollon kanssa käytävässä väsytystaistelussa. Nyt taitaa olla niin, että olen hitusen voiton puolella. Aika näyttää.

Pihakin alkaa näyttää vihreältä.  Ja jotain kukkivaakin havaittavissa. Isäntä on tehnyt töitä niin talvipuiden hankinnassa kuin perunoiden istutuksessakin. Nyt on siis puut liiterissä asti, kuivuivat niin hyvin näissä kevätkeleissä. Minä olen ahertanut ainakin sen verran, että olen saanut isänmaata kynsien alle useammankin kerran.

Tässä muuten isännän tyylinäyte perunamaan vaoista.

1243009157_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Varsinaista talviperunaa siis ei, mutta herkuttelua varten omat perunat pikku maasta. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Vakotekniikka johtuu yksinkertaisesti siitä, että säästyy mahdolliselta vesisateen jälkeiseltä "uudelleen istutukselta". On kerran käynyt niin, että rankan vesisateen jälkeen sellaiset perinteiset penkit olivat "ei penkkejä" ja eikun uusiks. Silloin kykenin minä vielä sahran vetojuhdaksi. Nyt kääntyy maa lapiolla ja miesvoimalla.

Puuliiterin tienoilta, puusouvvin aikaan,  löytyi minua ihastuttanut, kuvauksellinen puu. Se on pilkkomispölkyn pää, jota isäntä tasoitti hieman viime talven jäljiltä. Laho mutta kaunis.

1243009330_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaiken edellisen lisäksi on tullut väkästettyä muutama käsityö, kortteja ja blogisivun tekoakin harjoittelin. Niitä pääsette kurkkimaan myöhemmin.

Ja sitten se haaste.

Anne siis heitti tällaisella haasteella:

"Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta ! Tee siis näin ; poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta mukaan 4 blogiystävääsi. PIDÄ HAUSKAA !"



Neljä työtä joita olen elämäni aikana tehnyt:

1. Olen ollut nelisen kesää töissä, lähinnä lähetti- ja toimistotöissä, ekaa kertaa 15 kesäisenä.
2. Sitten työskentelin hetken hevosten parissa ja sen jälkeen suuntauduin tiedotus- ja mainospuolelle. Sisähommiin siis.
3. Vuonna 1992 eläimet ja lomittajantyö kutsui jälleen. Muutto maalle tapahtui.
4. Uudelleen koulutettuna tein pukuompelijan työtä ammatinharjoittajana neljä vuotta.

Neljä televisio-ohjelmaa joita tykkään katsella:

1. Ajankkohtainen kakkonen
2. Uutisvuoto
3. Arto Nyberg
4. Tartu mikkiin

Neljä paikkaa joissa olen ollut lomalla:

1. Italiassa nuorena plikkana, sokeain oppaana
2. Kreetalla, sekin kauan sitten
3. Virossa useammankin kerran
4. Metsähallituksen laavuilla tai eräkämpällä ainakin kerran kesässä.

Neljä internet-sivustoa joilla käyn melkein päivittäin:
(Tää oli paha, käytän nettiä tosi vähän)
 
1. Omat blogisivut
2. Blogistanian ystävien sivut
3. Tarvittaessa infoa eri asioista
4. Pankkiasiat (etupäässä vain tilipäivinä)


(Siis päiviä voi jäädä todella väliin, että edes käyn netissä)

Neljä lemppariruokaani ovat:

1. Paistetut tai savustetut muikut (itse pyydetyt :) )
2. Kotiruoka (varsinkin isännän tekemä makaronilaatikko!)
3. Aasialaiset herkut kotona tai kylillä
4. Lähes kaikki mikä ei ehdi liikkua itse pois lautaselta..... ;)


Neljä paikkaa joissa mieluummin olisin juuri nyt:

1. Erämaassa järven rannalla
2. Helsingissä nauttimassa Hesan keväästä
3. Hyvien ystävien luona turisemassa
4. Reissuun on mukava lähteä, mutta vielä mukavampi palata takaisin kotiin ;)

MINÄ OLISIN HAASTANUT, mutta vaikuttaa siltä, että tämä(kin) haaste pyörii jo. Hannilta lainasin "haastesanat":

Koska Tämä on jo niin monen blogissa pyörinyt, haastan neljä ensimmäistä tämän lukenutta, jotka eivät vielä ole tätä tehneet. Ja muistakaa ilmottautua! 

Että tämmöistä nyt perjantai-iltana.

Tulossa on vielä.....

Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua