Ulkoilman kuumuus tuppaa jo nyt alkukesästä käymään meikäläisellä tuskan puolelle. Joskaan en aiemminkaan ole auringon kuumasta paahteesta juurikaan perustanut, niin tapaturman jälkeen vielä vähemmän. Ei käy aurinko eikä saunominen niinkuin ennen. Niinpä kömmin nytkin sisälle tuolta kuumuudesta. Tuuli tietysti vilvoittaa, jos sattuu sopivalle paikalle, mutta se on kuitenkin laiha lohtu.

Vettäkin saisi jo hiukan tulla. Maa pöllyää kuivuuttaan, kukkapenkkiä kaivaessa vastaan tulee vaan pelkkää kuivuutta. Odottelen tässä näet innolla hetkeä, jolloin saan tuon isännän kaivinkoneen rooliin. Edelleen se kukkapenkin virkaa toimittava juolavehnäpenkki on penkomatta. Ja olisi mukava tehdä se, kun maa olisi reilusti märkä, jotta juuret eivät ole kuivia jo nostettaessa.

Tosin valmisteluja olen jo tehnyt :) Kaivellut nurkista kaikki mahdolliset kipot ja purkit, joihin pestyt ihan oikeat kasvit voisi valeistuttaa uutta kukkapenkkiä odotellessa. Penkki kun on perinpohjin kaivettava ylös, roudattava siihen säkkitolkulla puutarhamultaa ja turvetta. Sitten voipi hyvällä omalla tunnolla istuttaa kukat takaisin. Ja kas, ainakin viisi vuotta taas eteenpäin, ennenkuin sama homma on tarpeen. Ainakin, mikäli aikaisempaan on uskominen.

Pihajuttuja siis riittää juuri niin paljon kuin haluaa. Ruohokin kasvaa ihan silmissä, huokailee isäntä.

Se on siis kesä nyt.

Nämä käävät bongasin käydessämme viikko sitten sunnuntaina ulkoiluttamassa koiria yhdellä monista ympäristöstämme löytyvistä metsäautoteista.

Olivat hauskan vihreitä ja ilmeisesti jossain kuusen kannossa. (Huomaa, ettei nämä luontojutut ole oikein hanskassa) Kauneus jäi sitten luontoon, enhän tietenkään saanut niistä sellaisen näköistä kuvaa, kun ne itse näin. Hoh hoijaa. Harjoittelun puutetta syytän edelleen ;)

Mutta taivas näyttää kuitenkin kirkkaalta, sinisyyden voi kukin kuvitella itse.