... mutta kuitenkin niin paljon.
Tänä viikonloppuna aurinko helli sitten oikein urakalla. Ainoan miinuspisteen antaisin siitä, että pohjoistuuli yltyi suorastaan raivokkaaksi. Ja arvata saattaa, että se teki kelistä tosin kylmän.
Uhmaten kuitenkin tuota kylmyyttä olin vakaasti päättänyt tehdä pihahommia. Sellaisia kuin nyt tällä terveystilanteella voi tehdä. Siis eikun pihalle heti aamusta, hih, siis kymmeneltä.
Lauantaina sain leikeltyä pihamme pieniä mäntyjä. Tiedän juu, että liian myöhään, mutta tämä nyt vain meni näin. Mies käytteli ahkerasti moottorisahaa ja vähän pienempääkin minun viittilöidessä eri suuntiin rollaattorini istuimelta. Mahtoi olla hupaisakin näky aika ajoin, kun kuhmuraisella, jäisellä nurmialueella (jossa nyt jo puolet ainakin sammalta) kaahailin. Vaan saatiin pihaa siistittyä. Mies joutui kyllä vähän sitten jo toppuuttelemaan, ettei kai nyt ihan kaikkea samana päivänä. On se sitten hyvä että pitää meikäläisen ruodussa. Liikarasituksesta kun ei koidukaan muuta kuin harmia,.... muillekin.
Sunnuntaina homma jatkui jo hieman hillitymmin. Selkä ja lonkka ottivat lauantaisesta nokkiinsa, joten tahtia oli hieman hillittävä. No. Puutarhavadelman vanhat saatiin kuitenkin kunnialla pois. Ja tulipa sitten tartuttua vähän rautaharavaankin, kun kuopsuttelin kukkapenkkejä (edelleen = juolavehnäpenkkejä). Tarkoitus olisi sitten istutusaikaan kaivella kaikki ylös. Siinä siis taas "kaivinkoneelle" hommia. Yleiskoneena saa tuos mies olla aika usein ;)
Aikoinaan kun muutimme tein pihan oletetuille kukkapenkeille saman. Ensin kaikki pois, kukkien juuripaakut vesiämpäriin/saaviin pesulle. Silloin saa kaikkein parhaiten pois kaikki rikkaruohon ja muun ylimääräisen juuren. Maan ollessa tiivistä vaatii useamman pesukerran, mutta kyllä siitä sitten hyvä tulee. Viimeinen pesu puhtaassa vedessä ja sitten pikapikaa multaa, jottei juuret vaurioidu. Karmaiseva työmaa, mutta kyllä kannattaa. Kokemusta on. Eipä ole tarvinnut paljon nyppiä rikkaruohoja. Ainaha kupsutettavaa riittää, muttei ollenkaan niin paljon. Nyt ensimmäiset laittamani penkit ovat olleet jotakuinkin kymmenen vuotta, tosin pari viimeistä täysin hoitamattomana.
Nyt on sitten hommelit tältä viikolta putkessa. Tai onko sittenkään? Arkipäivät menivät "askarrellessa" eri tahojen kanssa selvitellessäni noita niin jokapäiväiseksi muuttuneita paperiasioita. Tulipa ilmi yksi unohtunut lähete, joka olisi pitänyt mennä neurologilta neuropsykologin testeihin tammikuussa. Vaan eipä olekaan laitettu. Sitä asiaa sitten selvitellään taas huomenna. B-lausunnon paprut täytyisi kyllä saada jollain ilveellä kasaan. Mutta tuosta ei enempää, verenpaine ja sydän ei tykkää ;)
Niin. Varsinainen otsikkoni syntyi, kun mietin mitä kaikkea tänä viikonloppuna olen kokenut. Tuli jälleen todistettua, itselle vakuutettua, että pienistäkin asioista voi olla todella onnellinen.
Kun on pari kevättä mennyt "taivaan tuuliin", koin todella onnistumisen iloa! Ei mitään isoa, vaan ihan pientä, tuskin edes havaittavaa. Muutaman männyn leikkuu, kukkapenkin myllertäminen, ihan oikeesti keväthommia. Rollaattoriin kanssa, vähillä fyysisillä voimilla, mutta kuitenkin. Ulkonaoloa yhdessä miehen kanssa ja uusi yhteydenpidon mahdollisuus. Tutuistuin nimittäin skypeen ja ilokseni totesin, ettei se vaadi mitään mahdottomia hankintoja toimiakseen.
Tätä on siis elämä, yhtä "ekstriimiä". Nautitaan siitä.
Rauhaisaa sunnuntai-iltaa kaikille!
Meidän pihassa ei näitä ole vielä näkynyt (sattuneesta syystä ;) ), mutta tilkkuystäväni Rituliini lähetti pihastaan otetun kuvan kevättervehdyksenä.
