Tai ainakin jotain sinnepäin. Tässä "aamutuimaan" ajattelin suorittaa jälleen tutkailuja blogimaailmassani. Ja mitä löysinkään... Itse asiassa suunnattoman määrän ajateltavaa, sikäli kun se nyt sitten "riemastuttavan" vatsataudin kourissa yleensäkään onnistuu... siis tuo ajattelu.

Löysin erittäin kiinnostavan aiheen Hannin blogista josta mieleni tekee lausahtaa muutama kommentti. Hannin kirjoitus osui mielestäni aivan naulan kantaan ja voin kyllä olla samaa mieltä hänen ja kommentoijien kanssa mitä tästä bloggauksesta oli puhe.

Todettakoon tähän väliin, jotta aiheitahan on ... toistaiseksi vielä löytämättöämiäkin .... suuren määränsä vuoksi meikäläisen havainnointikyvyn ylittävissä rajoissa...

Niin. Esimerkiksi. Mikäli narsistisuuteen kuuluu blogin pito, niin ollaan sitä. Itse en ole edes tullut ajatelleeksi moista itsekeskeisyyttä, kun tätä blogin pitoa suunnittelin ja sitten toteutinkin. Blogin pito on minulle eräänlainen henkireikä, paikka asioiden ruotimiseen ja toisten ilojen ja surujen seurantaan. Jo pelkkä lukeminekin antaa uusia näkökulmia tänne maaseudun rauhaan.

Toki olen vielä noviisi näissä, mutta kirjoitukset ja kirjoittaminen kiinnostaa. Uskallus vielä puuttuu. Kysymys on oikeastaan enää vain siitä, paljonko olen valmis elämästäni toisille jakamaan. Ja kuinka syvällistä blogin pidon tulisi olla?Ja ehkä päälimäisenä on kysymys, olisiko tästä hyötyä muillekin eikä vain minulle itselleni? Vai miten se nyt meneekään ...?

Kun olen seurannut muita, niin ainakin kirjoitustyylit vaihtelevat, joten sillä kohtaa ei tuntuisi olevan esteitä. Aihemaailma näyttää olevan niin laaja, että kyllä meikäläisenkin tarinointi sinne sekaan mahtuu. Kirjoittelusta yleensä olen päätellyt, että myös blogin pito kullakin kehittyy, aiheet muuttuu, siis eletään...

Tässä vaiheessa lienee hyvä laittaa eräänlainen tarina siitä, miksi itse ryhdyin tähän. Toivottavasti voisin välittää sellaisen viestin, että siitä olisi jollekin apua moisen kirjoittelun aloittamiseen.

Itse olen ollut aina erittäin ulospäin suuntautunut. Jopa aikaisemmat toimet tiedotus- ja mainosmaailmassa vaativat sitä. Se oli minulle luontaista. Olin innokas järestelmään erilaisia tapahtumia ja juttuja niin työ- kuin yksityiselämässäni. Pyrin ottamaan kaikki huomioon, huolestumaan toisten huolista, olemaan läsnä. "On se kiva kun jaksat aina järkätä jotain kivaa" oli aika yleistä kaikenmoisten kökkäjäisten jälkeen. Se tietysti antoi taas uutta intoa keksiä jotain. Ja pidin todella silloisesta osastani.

Vaan kuinkas sitten kävikään.... Monien tapahtumien ja työelämän koukeroiden kautta päädyin työttömäksi, uutta ammattia lukevaksi naishenkilöksi. Olin edelleen kiinnostunut lähimmäisistäni, uuden oppimisesta, kunnes.... Sain tapaturmaisesti aivoverenvuodon 2007. Tuo tapahtuma muutti elämäni, voisin sanoa, että täysin. Sinänsä arvomaailmani ei juurikaan muuttunut, mutta muu maailmani muuttuikin sitten reilummin. Tapaturman jättämien jälkien myötä enää en jaksa olla se aktiivinen, reipas, osallistuva....jne....jne. Siispä loppujen lopuksi todelliset ystävät eivät täyttäneet edes yhden käden sormia. Lienee siis edelleen todiste siitä, että todelliset ystävät säilyvät tuli mitä tuli.

Toipumisen aikana on ollut oiva mahdollisuus myös miettiä. Ja sen seurauksena tulin siihen lopputulokseen, että vähennän muista ihmisistä välittämistä ja keskitynkin oleellliseen, läheisiin, omiin harrastuksiin ja "mielitekoihin", siis MINUN elämästä nauttimiseen.

Ja siihen siis kuuluu myös bloggaus.  Bloggaus antaa mahdollisuuden tutkailla maailman menoa, muiden näkökulmia, ilman, että joutuu puristuksiin erilaisten velvollisuuksien ja muiden ihmisten oletusten kanssa.

Bloggaus on minulle myös tapa jutella, kirjoittaa ylös kaikenlaista.  Kas kun sen päiväkirjan pitäminen perinteisin keinoin ei ole innostanut kuin silloin joskus.  Kirjoituksissani siis löpisen niitä näitä, kun se juttukaveri puuttuu. ( HIH. Ja jaksaisikohan juttukaveri, blogin lukijat voivat aina laittaa sivut pois.) Välillä sanat on kohdistettu, no ei kenellekään, ja välillä sitten kohderyhmä toivottavasti löytyy.

Aktiivisen osallistumisenkin olen aloittanut, mutta nyt ennen kaikkea itseäni kiinnostavissa asioissa ja niiden ihmisten parissa, jotka oikeasti ovat läsnä. Nykyään vietänkin mielestäni laatuaikaa, "edellistä elämää" kuitenkaan mollaamatta tai väheksymättä yhtään. Nyt vaan eletään tätä päivää ja niillä eväillä mitä on.

Näinpä tuli jälleen yksi kirjoitelma blogiin :) Nyt taidan laittautua shaalin mutkaan hetkeksi pötkölleen, jos tuo Mikko-kissa antaa siihen luvan. On nimittäin vallannut puolet shaalistani tässä istuessani. Josko tästä tänään myöhemmin pääsisi jälleen kävelyharjoitusten pariin tuonne ulos. Lunta hivailee ja ikkunasta katsottuna aivan ihana keli. Mies totesi kuitenkin tultuaan tupakkatauolta, että kylmää on. Tuuli kun pikkupakkasella puhaltaa, niin hui.....

Ja yhdistety hyppelehtimiskisa on meneillään....