Niin. Tässä sitä nyt ollaan. Noin neljä kuukautta vienyt keinonivel-projekti on puolessa välissä. Meikäläisellä on nyt sitten uudenkarheat polvinivelet. Hyvällä onnella (jota todella toivon) pääsen kirmailemaan kesäniityille.

No. Jos ei nyt ihan kirmailemaan, niin lenkille ainakin. Kahden karvaisen otuksen ja aviomiehen kanssa. Ja voin palauttaa muutakin liikuntaa ja ajanvietettä ohjelmistoon jahka tässä kuntoudun.

Tässä ne kaksi karvaista viime kesän mökkireissulla Kurussa. (ONNISTUIN , laittamaan kuvan!)

Niin. Siis tässä köpötellään kotinurkissa ja opetellaan kävelemään. Kipuja lievittelen vielä lääkkeillä, mutta toivon mukaan ne jäävät pikkuhiljaa pois. Liikunta ja jumppaus vaikuttaa oleellisesti polvien kuntoutumiseen ja niiden toimintaan. Joten tiedossa siis jumppaa, jumppaa, jumppaa.........

Viime viikkoina on ollut pohdittavana kaikenlaista. Paras ystävättäreni on aloittamassa uuden työn Helsingissä, lapsuuden maisemissa. Sen lisäksi, että hänestä tulee etä-äiti perheelleen, se pidentää entisestään pitkää välimatkaamme. Onneksi kuitenkin molemmilla on taito, minulla heikompi, käytellä näitä sähköisiä viestimiä. Yhteydenpito siis säilyy. Mutta haikealta jotenkin tuntuu silti. No. Lohdutuksena on se, että pääsen häntä katsomaan Helsinkiin. Syntymäkaupunki kun on se minullekin.

Tänään oli aivan ihana talvinen päivä. Aurinko paistoi, lunta maassa ja pikku pakkanen. Talven selkä on siis taittunut. Kevättä kohden siis ollaan kovaa vauhtia menossa. Mikä hyvä! Ehkäpä pääsen kuopsuttelemaan kukkapenkkejäkin siinä vaiheessa kun kevät saa. Kuka tietää. Ovatkin vähäisetkin penkit jääneet huonolle hoidolle viime kesinä. Kaikenlaista sattumaa on ollut estämässä kunnon mullan möyrintää.

Nyt on päivä sinertymässä iltaan. Tuli räiskyy keittiön hellan uunissa, vähän lämmintä, pönttöuuni hoitaa loput myöhemmin illalla.