Mikko-kissamme pääsi siis autuaammille metsästysmaille viime syksynä pitkän ja antoisan elämän (14v) elettyään. Tein päätöksen nukuttamisesta kohtuullisen nopeasti havaittuani monenmoisia vaivoja. Mikon oli vaikea enää päästä omalle "ruokapöydälleen", kulku alkoi olla muutenkin verkkaista. Etupäässä majaili tuossa kotipihassa, ei kaukanakaan sisäänkäynnistä. Hengitysoireet osoittautuivat astmaksi ja sydänkin alkoi olla jo kovilla. Lääkityksellä elämää olisi ehkä voinut vielä jatkaa, mutta katsoin, että Mikko ansaitsi arvokkaan poismenon.

Koska talviaikana on hankalampaa opettaa päätimme, että mietimme asiaa kevääseen saakka. Talven aikana sitten kirkastui ajatus, että mitäpä jos ottaisimmekin kodittoman kissan. Siinäpä sitä sitten riittikin pähkäilemistä, kas kun tarjolla oli etupäässä vanhempia kissoja.  Mutta meilläpä kävi sitten tuuri, kun olin yhteydessä löytöeläintaloon. Sieltä löytyi meille "Herra nro 55"! Ikäarvio oli "korkeintaan" vuoden ikäinen. Niinpä Masa muutti meille toukokuun puolessa välissä. Ja sitten onkin ollut säpinää! Hiiret, myyrät ja päästäiset ovat saaneet tuta, miltä tuntuu elää samassa pihapiirissä "pantterin" kanssa! Niin tehokasta on toiminta!

Rotuahan emme koskaan saa tietää, mutta tavallinen maatiainen se ei ole. Niinpä kahlasin ensimmäisinä viikkoina rotuesittelyjä ja kuvia. Ja kuinka ollakaan. Löytyi lähes täydellinen rotumääritelmä, venäjän sininen. Vaan valkoistahan siinä ei nähdäkseni saa olla... Mutta muuten luonne ja toimintatavat ovat aika omaperäisiä. Eli meillä on nyt sitten riittänyt hupia olan takaa seuratessamme Masan edesottamuksia.

Katsotaan ja kuulostellaan.... ; ) ;)

055.JPG