Oli vain ajan kysymys, milloin Masa kohtaisi uuden tuttavuuden. Ensimmäisen kosketuksen Masa saikin sitten viime lauantaina. Minä en ollut tapausta todistamassa, mutta isäntä oli kuullut ensin kovan parahduksen ja sen jälkeen ison kuusen juuresta singahti vieras kissa perässään Masa.

Pieni pelko valtasi mieleni, kun ajattelin, että josko tuo vieraileva metsämies saisi Masan mukaansa. Vaan eipä käynytkään niin. Masa saatteli vierailijan päättäväisesti tontin rajan ulkopuolelle ja palasi itse pesulle kotiin ; )

Nyt on sitten pari päivää tosin ollut vähän levoton, mutta se kuuluu nuorella kissalla asiaan.  Eli voin todeta, että Masan valtakunnassa kaikki hyvin.

Toinen kohtaaminen oli eilen tuttavaperheen australianterrierin kanssa. Tätäkin tapaamista hieman jännitin. Ensimmäiset vieraat ihmiset meillä kylässä ja koira mukana.

Mutta jutun juurta ei siitäkään saada. "Hippu" otti lukua suupaloistamme lähellä kahvipöytää, kun Masa ilmestyi tutkailemaan mokomaa karvakasaa. Vaan. Hippu loi kissaan pikaisen katseen  ja jatkoi vain tehtäväänsä, Masa kävi haistamassa ja lähti masamaiseen tyyliin lampsimaan kohti uusia seikkailuja. Joten se  siitä.

Hippu, ikäneito

Yritin vaihtaa vähän tuoreempaa kuvaa tuohon pääkuvaksi, mutta hävisi sitten se vanhakin. Ja niinkuin innostuin, että sain "paikattua" blogisivuni...

Mutta. Ei syytä huoleen. En jaksanut enää perehtyä asiaan, joten on sitten hetken aikaa ilman kuvaa. Jostain syystä koodaukseni ei onnistu kuvalle... lähinnä linkittämisen suhteen. Olen yrittänyt vaikka mitä kautta saada kuvan sivupohjaan, siinä onnistumatta.

Mutta katsellaan... Eiköhän siihen jotain saada jossain vaiheessa ;)

Koska talviaikana on hankalampaa opettaa päätimme, että mietimme asiaa kevääseen saakka. Talven aikana sitten kirkastui ajatus, että mitäpä jos ottaisimmekin kodittoman kissan. Siinäpä sitä sitten riittikin pähkäilemistä, kas kun tarjolla oli etupäässä vanhempia kissoja.  Mutta meilläpä kävi sitten tuuri, kun olin yhteydessä löytöeläintaloon. Sieltä löytyi meille "Herra nro 55"! Ikäarvio oli "korkeintaan" vuoden ikäinen. Niinpä Masa muutti meille toukokuun puolessa välissä. Ja sitten onkin ollut säpinää! Hiiret, myyrät ja päästäiset ovat saaneet tuta, miltä tuntuu elää samassa pihapiirissä "pantterin" kanssa! Niin tehokasta on toiminta!

Rotuahan emme koskaan saa tietää, mutta tavallinen maatiainen se ei ole. Niinpä kahlasin ensimmäisinä viikkoina rotuesittelyjä ja kuvia. Ja kuinka ollakaan. Löytyi lähes täydellinen rotumääritelmä, venäjän sininen. Vaan valkoistahan siinä ei nähdäkseni saa olla... Mutta muuten luonne ja toimintatavat ovat aika omaperäisiä. Eli meillä on nyt sitten riittänyt hupia olan takaa seuratessamme Masan edesottamuksia.

Katsotaan ja kuulostellaan.... ; ) ;)

TIISTAI 3.2.2009

Nämä seuraavat kuvat on otettu viime kesän ja syksyn aikana.

Tässä on perheen kissa Mikko ja vanhempi koiristamme Miska. Kukin tykönään saa päätellä tulevatko kissa ja koira toimeen keskenään.

Näin talviaikaan Mikon pääasiallinen tehtävä (?) on kuluttaa aikaa nukkumalla milloin missäkin. Kuva on viime syystalvelta, lempinojatuolini käsinoja (lampaantaljalla) on mieluinen makuupaikka. Mukava asento löytyy toki myös muualta. Oma tuolikin sille laittettiin lampaantaljoineen kaikkineen, mutta jostain syystä se viehättää Mikkoa entistä vähemmän.

Perheemme ensimmäinen eurasier-rotuinen koira on Miska. Nimestä, jota kaikki sanovat pojan nimeksi, huolimatta hän on narttu. Reipas sellainen. Oravat ovat mieliseurattavaa, varsinkin talviaikaan lintulaudoillamme vieraileva yksilö saa huomiota. Myös lintujen lentoa seurataan tarkasti ja ajetaan pois tarhan yltä.

Miska on elementissään myös luonnossa. Tässä kesäisiä hetkiä kuvattiin Kurussa Aurejärven rannassa. Uimaan vanha neiti ei mene, korkeintaan kahluulle. Inka sen sijaan nauttii uimisesta kuin "hullu puurosta".

Inka on siis toinen koiristamme. Inkaa eivät Miskan tavoin kiinnosta sen enempää kurret kuin linnutkaan. Kaikkein mukavimpia seurattavia ovat ihmiset.

Todettakoon tähän väliin, että molemmat koiraneidit ovat erittäin sosiaalisia ja ihmisystävällisiä, vaikka vahtiääni antaisi muuta ymmärtääkin.

Luonnonhelmassa viihtyy myös Inka. Tässä ollaan Oriveden Pukalan saaressa odottelemassa isäntää kalareissulta. Takana on reilun tunnin vapaa liikehdintä saaressa. Sen päälle on hyvä ottaa nokoset.

Ja tässä ollaan tarkkana (Inka). Katsotaan kuinka noille verkon nostajille soutuveneellä oikein käy. No hyvin kävi ja kalaakin (muikkua) saatiin vähän.

Minulla koiria on ollut aikojen saatossa monta. Kuvat niistä ovat vielä paperisia, kun digikameraan olen tutustunut vasta viimeisen vuoden aikana.

Ensimmäinen koirani oli sekaroituinen "Malla", ostettuna tupakka-askilla eräästä maatalosta. Mallan taival päättyi kuitenkin liian varhain tapaturmaisesti 70-80-luvun vaihteessa.

Seuraavaksi elämääni ilmestyi Anu. Hilpeä berninpaimenkoira, jonka veti mielellään ahkiota talvisessa maisemassa. Silloin kokeilin myös koirahiihtoa, joka tosin ei ollut ominta alaani. Anun tie päättyi myös liian varhain munuaissairauden vuoksi.

Ennen Anun poismenoa seuraksi sain lapinporokoiran, Ruskan. Anun kuoleman jälkeen Ruskan seuraksi muutti toinen lapinporokoira Riitu, joka myöhemmin menehtyi sisäiseen verenvuotoon jäätyään auton töytäisemäksi. Koska olin tottunut jo siihen, että kaksi koiraa pyörii jaloissa, Ruska sai seurakseen Finan, auringonpalvojan. Muistan aina kun Fina, reipas rhodesiankoira loikoili aina pihan kaikkein kuumimmassa kohdassa, mieluiten kuumalla hiekalla ja nautti suunnattomasti. Pilviset päivät olivat sille kauhistus. Samoin vesisade ja lätäköt. Silloin ei juuri ollut tarvetta ulkoiluun kuin pakolliset.

Ruska oli varsinaisen reipas, "oravakoira" aina 14-vuotiaaksi saakka, jolloin se jouduttiin lopettamaan pahan märkäkohdun vuoksi. Vanha  koira ei enää olisi kestänyt leikkauksen tuomaa rasitusta. Silloin Fina sai seurakseen ensimmäisen eurasierimme Miskan ja jatkoa tarinaan löydät sivun alusta.

Tietää ukkosen käyneen, kun ottaa koneen käyttöön. Niin on sekaisin nettitikut ja -yhteydet. Huh heijaa.

Ja meikäläisellä pukkaa tuo kroppa kertomaan, että nyt en toimi. Vettä ja mehuja on mennyt tynnyrikaupalla. Ihme on jos ei kiloja ala kohta karista. Kas kun tuo laihtuminen olisi minulle nyt ensiarvoisen tärkeää, ettei mene överiksi.

Eläkepapereiden jälkeen olotila on ollut leppoisa. Vähän vielä meinaa uskon puute päätökseen tulla, kun on niin monta vuotta kestänyt tuo taistelu ja ramppaaminen "ympäri" maakuntaa. Mutta hyvä näin. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Nyt ei kummoisia tapahdukaan, kun nuo helteet estävät pihatoiminnat. Katsotaan sitten syksymmällä. Nyt on helpompi jo suunnitellakin jotain, kun ei aina tarvitse olla varautuneena milloin minnekin tutkimuksiin. Ja sitä paitsi tuntuu siltä, että kaikki haluavat pitää taukoa jo pelkästään helteenkin vuoksi.

Uusi perheenjäsenemme, Masa-kissa, on sopeutunut uuteen kotiinsa vallan mainiosti. Melkoinen hiirikissa. Nyt tuntuu jo siltä, että hiiret ja muut vipeltäjät kuolevat tällä tontilla sukupuuttoon ;) Kun Mikko poistui paremmille metsästysmaille, niin ovat harmaat ystävämme (?) saaneet olla rauhassa. Masa kun tuli meille puolessa välissä toukokuuta, alkoi parin päivän päästä melkoiset "hiiribileet". Ja oli siinä sitten Masalle selvittämistä, että ei niitä kaikkia sisälle tarvitse tuoda.

Näin siis kuluu kesä täällä meillä päin. Hellettä ja muutakin maailman menoa ihmetellessä.

Sain sivutkin näyttämään, ainakin omalla koneella, kohtuullisen luettavina. Uusiksi meni koodaus, mutta onneksi oli vielä tallessa jotain tuolla pään perukoilla.

Linkistä "Masa" löydät lisää kuvia ; )

Neljän vuoden rimpuilun, taistelun löyhässä hirressä toi tulosta!

En ollut uskoa todeksi, kun eläkeyhtiö myönsi viimein eläkkeen! Tästä on hyvä jatkaa. Eihän eläke suurensuuri ole minun iässäni, mutta tulo säännööllistä.

Perjantaina olisi ollut erinomainen juhlistamispäivä, mutta kylän moottoripyöränuoriso päätti toisin. Sitä tosin on jatkunut nyt koko kevään. Konstit on rehellisesti sanottuna vähissä, kun poliisikaan ei enää tule. "Olis kyllä hyvä, että sattuisi jotain". No kuvastaa tätä nykyaikaa. Millään siis ei ole mitään väliä.

No. Nyt jaksaa sitten taistella uusia tuulimyllyjä vastaan.

Mutta mitä huomaankaan! Blogisivustoni on sikin sokin sekaisin? No. Katsotaan syksyllä. Meikäläinen sanoo itsensä irti tästä vuodatuksesta, jos en saa oman näköisiäni sivuja ilman koulutusta. En jaksa ohjelmoida enää sivustoja tällä taidolla, mikä on "kantapään" kautta hankittu. Siirryn mieluummin harrastusteni pariin sen sijaan, että käyttäisin energiani sivuston ylläpitoon. Sääli. Sain täällä niin monta ystävää ja mielenkiintoisia tarinoita.

Jotenkin tuntuu siltä, että tämä(kin) sosiaalinen media menee FaceBook - tyyliin. En ääneen sano. Itsekin olin siellä, vähensin. Ja huomasin taas kerran , että metsään mennään.

Teille uskollisille seuraajille oikein hyvää jatkoa ja kiitos Vuodatus-ystävyydestänne jo tässä vaiheessa.

2.5.1925 - 12.12.2004

”Taivaallinen Isä,

äidin kuolema viiltää

syvältä sydämeni tuntoja.

Yhä uudestaan menetyksen jälkeen

olen palannut

lapsuuden huolettomiin päiviin,

varjottomiin kesiin

ja äidin rakkauteen.

Aina hän jaksoi.

Jaksoi opastaa ja ohjata.

Hän herätti kouluun,

ymmärsi kiukkuni

murrosiän kapeikoissa

ja valvoi vuoteeni vierellä

kun sairastin.

Ei hän laskenut tunteja,

ei tehnyt tiliä tekemistään,

ajatteli vain parastani.

Enkä minä osannut siitä kiittää,

kun olisi ollut kiitoksen aika.

Toki me riitelimme, kai se kuuluu asiaan.

Mutta kuinka anteeksiantamisen virta

pyyhki pahat sanat

ja teot silmistämme

ja kirkas valo leimahti sydämeen.

Taivaallinen Isä,

tunnen itseni tyhjäksi.

Ei ole enää häntä,

joka huolehti

aikuisuuteen saakka minusta.

Syvältä sydämestä

nousee kiitos äidistä,

hänen rakkaudestaan ja elämästään.

Hänellä oli avara sydän ja rukous,

rukous, jossa nähtiin vaivojen alla

sinun sylisi turvallisuus.

Anna se sylisi avaruus

minunkin sisismpääni.

Kiitos äidistä

hänen turvastaan ja hoivastaan

taivaallinen Isä”

(OS 4/2005,nro33, Pirjo, KIITOS)

Ja blogin otsikko hukassa. Hoidetaan....

Taustakuva ihan liian talvinen.... mihin ihmeeseen olen hukannut aikani?

Mutta ei oppi ojaan kaada! Tulipa tehtyä sellainen reissu tuolla "sosiaalisessa mediassa", ettei tee kyllä yhtään mieli takaisin. Toki siinä on hyvätkin puolensa yhteydenpitoon, mutta paljon vääristynyttä sieltä löytyy. Ja mikä pahinta, varsinkin läheisten ihmisten toimesta..... En ole katkera... mutta kuitenkin....

Ihmisiä, hienoja ajatuksia ja elämänohjeita pursuten... Mutta kärjistyvät kuitenkin pikkuhiljaa henkilökohtaisuuksiin...

Mutta iloisempiin asioihin. Meillä uusi perheenjäsen, herra nro 55, "Masa".

Syksyllä Mikkomme pääsi kissojen taivaaseen. Silloin päätimme, että kissa talossa on "must". Siirsimme hankintaa tähän kevääseen, ajatellen ulkoilumahdollisuuksia. Niinpä meille tuli  "Masa". Löytökissoista otettiin...leikattu uros. "Villi" vielä, koska ikä n. 1 v. Mutta aivan ihana. Tosin, kahden koiran talouteen sopeuttaminen vie aikansa. "Villi" vielä, muttei mahdoton. Masa tuli viikko sitten ja nyt on totuteltu ensin koiriin ja uuteen kotiin. Ja ajankulua ei ole kyllä puuttunut.... ;) Energiaa löytyy, kuin pienessä kylässä ja fiksuutta sen verran ensin, että ovenkahvat piti kääntää pystyyn. Osaa avata ovet, joten ei hyvä, kun ulosmeno on sitten oman opettelun juttu. Että säpinää siis riittää. Minulla onneksi aikaa opettaa, kun olen kotona.

Tilkkuilu sun muut harrastukset on jääneet viimeisen yli puolen vuoden aikana. Terveys on koetellut, eläkepapereita ei vieläkään ja kunto sen kun heikkenee... Mutta työkokeiluun ja sen sellaiseen on mentävä, nyt kesää kohti... Jos... Kela..niinpä niin. Kuitenkin nyt näyttää hyvältä näin kesää kohti, jos ei vain tule liian lämmin. Ensimmäiset helteet olivat tuskaa... Ja pihahommat tekemättä...

Mutta... kaikesta huolimatta kaikille oikein hyvää kevättä ja kesää.... Yritän pysyä "linjoilla" mahdollisuuksien (tietsikan+moobiilin kanssakin on ollut vaikeuksia) mukaan.

Katselkaa uudet kuvat uudesta perheenjäsenestä. Tosin kestää, ennenkuin saan taas toimimaan. Vaihdoimme uuteen operaattoriin ja käyttikseen, nyt "W7" , joten ongelmia on..... Eli tässä uusi linkki. "Herra nro 55, "Masa"

Ei ole maanantai-aamun vika, että kaikki alkoi erittäin huonoissa merkeissä. Elämä on .....

Jostain syystä en nyt tänään tajunnut... tai siis en pitkään aikaan.... Mihin oikeasti tämä Suomi on menossa?

Ihmisiä irtisanotaan tai lomautetaan? Sitten samalla kuitenkin..... Meikäläistä... rumasti sanottuna "monivammaista", ikääntynyttä ihmistä, yritetään sitkeästi kuntouttaa.... Eläkkeelle et pääse, päätökset puuttuu. Varhaiseläkkeelle ? Älä naurata. Niin töihin!!! Kaikki vaan...... Niin pitkään, kun henki pihisee!

Enpä minä nuorena edes osannut kuvitella, jos kukaan, tämmöistä kehitystä. Niin. Alkutaipaleella.... Silloin joskus fuusioitiin, tehtiin leikkauksia, mutta ei se tarkoittanut välttämättä työn menetystä kokonaan. Onpa siitä kuitenkin aikaakin. Silloin vielä, ennen vanhaan oli toisin. Riitti haasteita, työpaikkoja, jos vain itsellä oli halua eteenpäin. Koulutus ja ammattitaito hankittiin työn myötä. Nykyaikana vaatimukset lisääntyy. Ammattitaitoakin tarvitaan eri lailla. "Nuori, ammattikokemusta... jne. Koulutus vie ison osan elämästä (ja rahat ).

Mutta. Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee.

Nyt kuitenkin kommentit ovat tyyppiä "yleensä". Tunteet tahtoo olla enemmän "raivoa".  Pitäisi huolehtia itsestään ja perheestään, oma läheinen on lomautettu, ehkä molemmat , lapset irtisanottu, osa työttömänä jo pitkään.... Ja nuorilla elämä edessä, pieniä lapsia? Miten ihmeessä tämmöiseen on tultu?

Ei voi muuta kuin ihmetellä!

Mutta.

Nyt on ihan oikea talvi. Täällä ainakin. Lunta on. Jos ei nyt metritolkulla, niin ainakin paljon. Pakkanen on paukkunut, lumisateiden jälkeen, ihan reilusti. Tänä aamuna oli -28 !! Siinä on sitten lämmittämistä. Onneksi tämmöinen mummonmökki lämpiää hyviin puuhellalla ja pönttömuurilla. Niillä on toistaiseksi selvitty. Yksi "pönttö" ja hellan leivinuuni ovat vielä varalla! Jos ne eivät riitä, niin sitten täytyy turvautua sähköön. Tosin myönnettäköön, että pesuhuone/sauna ja tilkkutupani lämpiää sähköpatterilla. Jänskäri  (jänskärit?) ovat ahkerasti vierailleet pihamaalla koristepensaiden kimpussa. Samoin ovat olleet kiinnostuneita meidän vanhasta omenapuusta, lähinnä sen juurella olevista juuriversoista. Sitä ei ole pidetty pahana, koska puu ei mitä todennäköisimmin kärsi. Onpahan "elukoilla" ruokaa.

Kovasti lintujakin on yritetty ruokkia. Ja ne palkitsee nyt, aurinkoisina päivinä, aivan mahtavalla sirkutuksellaan. Vanha tuttava, mustarastas, on tänäkin talvehtinut! Punatulkuista on vain yksi parihavainto : ( Keltasirkkujakin ilmestyi, kun ostimme, kauran puutteessa, linnuille tehtyjä "papanoita".

Siis. Kaikista vaikeuksista huolimatta.

Nauttikaa kevättalvesta...